Kerrostalo 2h+kt+s+vh+p (lasitettu)

Karin-Heikintie 2-6, Vatiala, Kangasala

Vuokra
625,00 €

Koko
39.0 m²

Vuosi
2017

Kaunis & kodikas, yhdelle tai kahdelle, vapautuu viim. 01.07.2022.

Tämä ihastuttava koti on varsinainen tilaihme ja soveltuu niin yhdelle kuin kahdelle asukkaalle. Asunto on asuttu siististi, voisi hyvinkin sanoa, että kotia on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Se toimiikin erinomaisena vaihtoehtona myös uudiskohdetta etsivälle. Asunnon pohjaratkaisu on kerrassaan onnistunut, eikä hukkaneliöille ole ollut sijaa. Keittiön ja olohuoneen yhtenäinen avara tila on ehdottomasti tämän kodin juttu, unohtamatta hyvän kokoista erillistä makuuhuonetta ja reilun kokoista lasitettua parveketta.

Tähän huoneistoon pääsetkin esteettömästi suoraan omasta ulko-ovesta ja se sijaitsee toiseksi ylimmässä 4.kerroksessa (avara maisema). Kyseessä on kaikin puolin kiva kohde, joten viihdyt varmasti.

Asunto Oy Kangasalan Tallimäki on rakennettu laadukkaalla rakennustekniikalla vuonna 2017 omalle tontille, joten se tarjoaa huoletonta asukkailleen vuosiksi eteenpäin. Taloyhtiön pihamiljöö on viimeistelty viimeisen päälle. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät läheltä; Terveysasema, kirjasto, kauppa ja pankki. Lentolan kauppakeskittymä n. 2km päässä. Liutun rantaan kävelymatka. Loistavat ulkoilureitit alkavat melkein kotiovelta.

Tutustu tarkemmin ja ihastu -> ota yhteyttä, niin varataan teille esittelyaika.

VILLA LKV – asuntounelmia | unelma-asuntoja

JAA:

Yhteystiedot
Krista Lepistö

Kohdenumero20549737
Sijainti
  • Vatiala
  • Karin-Heikintie 2-6
  • 36240
  • Kangasala
TyyppiKerrostalo
Huoneistoselitelmä2h+kt+s+vh+p (lasitettu)
Asuinpinta-ala m²39 m²
Yhteensä m²39 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros4
Kerroksia5
Rakennusvuosi (päättynyt)2017
Käyttöönottovuosi2017
Vapautuu01.06.2022

Kuukausivuokra625,00 €
Vesimaksu
  • €/kk
Lisätietoja maksuistaVesimaksu 22,00 euroa/hlö/kk (tasauslaskutus)

Sauna
  • oma sauna
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu, ulostyönnetty
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoHyvä
EnergialuokkaC2013
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: betoni
Katto
  • Aumakatto, Tasakatto
  • Huopa
Keittiön kuvaus
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Työtaso: laminaatti
  • Varusteet: liesituuletin, astianpesukone
  • Liesi: keraaminen liesi
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi
Saunan kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: puu
Olohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 1
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: maalattu
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotHuoneistokohtaiset varastot

Isännöitsijän yhteystiedotREIM Tampere Oy
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
  • väestönsuoja
EnergialuokkaC2013
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitHallituksen esittämän kunnossapitotarveselvityksen mukaisesti vuosille 2022-2026: IV-kanavien nuohous ja säätö (huoltotoimi, ei merkityksellistä vaikutusta vuokralaisen asumismukavuuteen).
Tontin pinta-ala2691 m²
Tontin omistusOma

PalvelutVieressä mm. ruokakauppa Sale, Kangasalan seudun Osuuspankki ja muita palveluita.