Kerrostalo 3h+k

Multiojankatu 8, Multisilta, Tampere

Hinta
119 000 €

Koko
73.5 m²

Vuosi
1972

Erinomaisen ja varsin avaran pohjaratkaisun omaava koti huippuhyvästä taloyhtiöstä.

Tämä ihastuttava läpitalon asunto on kaikin puolin hyvin pidetty, mutta seuraava asukas uskoaksemme tekee tähän pientä pintaremonttia. Tätä ajatellen, seuraavan asukkaan onneksi aikaa ja rahaa vievä pesuhuoneremontti on toteutettu jo valmiiksi putkiremontin yhteydessä. Kivana lisänä asunnosta löytyy oma sauna. Parveke luo oleskeluun kivaa lisätilaa ja sen maisema avautuu rauhallisen ja vehreän Multisillanpuiston suuntaan.

Itse taloyhtiö, As Oy Multisillanpuisto on rakennettu paraatipaikalle Tampereen Multisiltaan ja nimensä mukaisesti, se sijaitsee puistoalueella. Tämän arvostetun taloyhtiön kunnosta on huolehdittu mallikkaasti ja voidaan hyvillä mielin todeta, että kyseessä on varsinainen kunnossapidon malliesimerkki. Mm. putki, – ja julkisivuremontti on jo taakse jäänyttä elämää. Taloyhtiö on katsonut asioita sopivissa määrin eteenpäin, joten myös tulevaa on osattu suunnitella fiksusti.

Sijainti on alueelle erinomainen, lähellä luonnon helmaa. Alue tunnetaan kauniista ulkoilumaastoista ja sieltä on sopiva matka keskustaan, kuin myös muiden palveluiden ääreen, niin julkisilla kuin omalla menopelillä. Tutustu tarkemmin ja ihastu -> ota yhteyttä, niin varataan teille esittelyaika.

VILLA LKV asuntounelmia | unelma-asuntoja

JAA:

Yhteystiedot
Krista Lepistö

Kohdenumero20781600
Sijainti
  • Multisilta
  • Multiojankatu 8
  • 33850
  • Tampere
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä3h+k
Asuinpinta-ala m²73.5 m²
Yhteensä m²73.5 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros2
Kerroksia5
Rakennusvuosi (päättynyt)1972
Käyttöönottovuosi1972
VapautuminenHeti

Velaton hinta119 000 €
Myyntihinta102 048,60 €
Velkaosuus16 951,40 €
Yhtiövastike311,40 €
Rahoitusvastike83,55 €
Hoitovastike227,85 €
Vesimaksu
  • oma mittari
Autopaikkamaksu10 € / kk
Lisätietoja maksuistaVesimaksu 20€/kk/hlö (Vesi kulutuksen mukaan, tasaus laskutus vuosittain todellisen kulutuksen mukaan.) Pesutupamaksu 60e/vuosi.

Sauna
  • oma sauna
  • taloyhtiössä sauna
ParvekeAsunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
  • Parveketyyppi: lasitettu, sisäänvedetty
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoTyydyttävä
Tehdyt korjauksetSauna rakennettu v.1991
EnergialuokkaG2013
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: elementti, betoni
Katto
  • Pelti
Keittiön kuvaus
  • Lattiamateriaalit: muovi
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Työtaso: laminaatti
  • Varusteet: liesituuletin, astianpesukone
  • Liesi: sähköliesi
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: suihkuseinä, pesukoneliitäntä, kuivauskaappi, wc-istuin, suihku, peilikaappi
Saunan kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: puu
Olohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 2
  • Lattiamateriaalit: parketti
  • Seinämateriaalit: tapetti

Taloyhtiön nimiAs Oy Multisillanpuisto
Isännöitsijän yhteystiedotKiinteistö-Tahkola Tampere Oy
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
  • väestönsuoja
EnergialuokkaG2013
Autotallipaikkoja11
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit-1990 Lukkojen sarjoitus -1991 Julkisivumaalaus -1999 Pihan puoleisten ikkunoiden uusiminen -1999 Kattohuovan uusiminen -2009-2010 Käyttövesi putket, sähköt, viemärit, kylpyhuoneet ja yhteistilojen saneeraus -2011-2012 Vesikatto remontti 2012 Kattoremonttiin liittyvät 1- ja 2-talojen vesivuotojen korjaukset -2013 Hissikorjaukset -2013 Parvekkeiden kuntotutkimus -2013 IV-puhaltimien ja moottorien asennus paltikatolle -2015 Kevyt kuntoarvio -2017 Julkisivuremontin suunnittelu ja siihen liittyvät tutkimukset -2018 Parvekkeiden korjaukset, julkisivun maalaus, sissäntulokerrosten lattioiden uusinta, metsän puoleisten ikkunoiden uusinta, lukituksen päivitys -2019 Lukituksen päivitys Abloy Pulse-avaimelle -2021 Autotallien julkisivun peruskorjaus.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontit-2022 Kylmiöiden poisto 1- ja 3- taloista -2022 Hissien kuntokartoitus
Tontin omistusVuokrattu
Tontin VuokranantajaTampereen kaupunki
Tontin vuokra27 108 €
Taloyhtiön (Tontin) Vuokrasopimus päättyy31.08.2031