fbpx

Myyjän markkinat

Myyjän markkinat

Myyjän markkinat, totta vai tarua?

Kuluneen vuoden asuntomarkkina on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Kun tarkastelen yrityksemme markkinatilannetta suunnasta jos toisesta, on selvää, että asuntokauppa on käynyt meillä hyvin ja kauppojen myötä uusista myyntikohteista on alkanut muodostua pienoista pulaa.

Koska allekirjoittanut tuntee parhaiten vain oman yrityksen markkinatilanteen, oli asiaa hyvä tarkastella ja verrata hieman laajemmin. Vertasin kuluvaa vuotta edelliseen vuoteen 2019 niin etuovi.com palvelussa olleiden ilmoitusten määrällä, kuin myös hintaseurantapalvelu.fi palveluun kirjautuneiden toteutuneiden kauppojen määrällä. Missä siis asuntomarkkinoilla mennään?

  • Vertailussa on huomioitu ainoastaan toimialueemme: Tampere, Pirkkala, Nokia, Ylöjärvi, Lempäälä ja Kangasala.
  • Etuovi.com on Pirkanmaalla isoin asuntomedia, joten lähes kaikki myynnissä olevat kohteet löytyvät sieltä. Esitetyt luvut kuvastavat etuovi.com kohdemassaa kuvatulla aikajänteellä, kuinka monta kohdeilmoitusta on ollut esillä. Tämän myötä varsinaisten yksittäisten kohteiden määrä on eri asia, sillä osa kohteista on voinut olla myynnissä useammin kuin kerran ilmoitetulla aikajänteellä.
  • Hintaseurantapalvelun kauppamäärät ovat puolestaan välitystoimistojen kirjaamia.

Tarjonta vs. kaupat

2019 lokakuun loppuun mennessä etuovi.com sivulla oli ollut esillä yhteensä 51.525 kohdeilmoitusta ja kun taas vuonna 2020 lokakuun loppuun mennessä niitä oli ollut yhteensä 32.403 kpl. Eroa edelliseen vuoteen on -37,11%, eli 19.122 kpl.

Miten on sitten asuntokauppojen määrä? Kun kaupan uutisoidaan käyvän kuumana, miten on todellisten lukujen laita? 2019 lokakuun loppuun mennessä palveluun oli kirjattu yhteensä 7.285 kauppaa, kun taas 2020 lokakuun loppuun mennessä kauppoja oli kirjattu yhteensä 6.671 kappaletta. Eroa on -8,43%, eli 614 kauppaa vähemmän.

1.1.-31.10.2019 vs. 1.1-31.10.2020

Vaikka kohteita on ollut tarjolla edelliseen vuoteen verrattuna -37,11% vähemmän, ei kauppamäärät ole jäänyt jälkeen ainoastaan kuin -8,43% vuoteen 2019 verrattuna.

Syksy toi tullessaan uusia kohteita, mutta ne hupenivat markkinoilta melko nopeasti

2019 syys-lokakuussa etuovi.com palvelussa oli esillä yhteensä 9.443 kohdeilmoitusta, kun taas 2020 syys-lokakuun aikana 6.743 kpl, ero -28,59% edelliseen syksyyn verraten.

Syksyn aikana ero on hieman kaventunut koko vuoteen verraten, mutta mikä on saanut myyjät aktivoitumaan loppukesän/syksyn aikana? Tämä voi hyvinkin johtua kesän aikana tapahtuneesta asuntokaupan positiivisesta uutisoinnista, jossa on kerrottu kuinka asuntokauppa käy nyt ennätyskuumana. Tällaisella uutisoinnilla on usein vaikutusta myyjien myyntihalukkuuteen. Kun tarkastelemme kuluvan syksyn tilannetta, syys-lokakuussa 2019 hintaseurantapalveluun kirjattiin 1.573 kauppaa kun taas kuluvana vuonna samaan aikaan sinne kirjattiin 1.023 kauppaa, ero -34,97% vuoden 2019 syksyyn verrattuna.

Syksy 2019 vs. syksy 2020

Kauppaa tehtäisiin kaikissa välitystoimistoissa vieläkin enemmän, mikäli uusia kohteita saataisiin lisää markkinoille.

Myyntikanavat käyvät kuumana

Mitä sitten tulee myynti-ilmoitusten tarkasteluun. Etuovi.com kertoi lokakuussa 2020, että koko Suomen mittakaavassa kohdeilmoituksissa vieraili +10% enemmän kävijöitä verrattuna viimevuoden syyskuuhun. Myös yhteydenotot olivat lisääntyneet vuoden takaiseen syyskuuhun verrattuna +23%.

Entä varsinaiset kohdehaut, mitä nyt ostetaan? Etuovi.com uutisoi hakumäärien nousseen Suomessa seuraavasti: omakotitalot +32%, rivitalot +24% ja kerrostalot +10%. Uusia vahteja tallennettiin syyskuussa +28% edelliseen vuoteen verrattuna ja samalla etuovi.comin kävijämäärät ovat vuotta 2019 selvästi korkeammalla tasolla. Vuoden 2020 syksyn edetessä marraskuulle uutisiin on noussut pula uusista myyntikohteista.

Summasummaarum

Kun em. lukuja summataan, on melko selvää, että ostajia on suhteessa myynnissä olevien kohteiden määrään enemmän tarjolla kuin ennen ja tämä näkyy myös kohteiden kysynnässä.

Kun kohteita on kuitenkin tarjolla tuhansia, mieleen juolahtaa yksi kysymys: miksi kaikki kohteet eivät mene kaupan? No, osa kohteista on tietenkin vasta rakenteilla, toisissa kolkuttelee ovella suuret remontit, osa on markkinoitu väärin tai puutteellisesti. Syitä voi olla monia. Ehdottomasti kuitenkin yleisin syy huonoon myyntimenestykseen on väärä hinnoittelu. Hinnoittelu onkin sitten ihan oma aiheensa ja sitä voimme puida joku toinen kerta. Mikäli myyt kohdettasi kiinteistönvälitystoimiston kautta, voit koska vaan käydä heidän opastuksella läpi mitä tulee mm. tuohon hinnoitteluun.

Myyjän markkinat?

Näin tarkastelun jälkeen voidaan varmasti yhteistuumin todeta, tilanne on kuten uutisoidaan: Nyt on käynnissä myyjän markkinat! Tästä huolimatta, osa myyntiä harkitsevista ei myy, tai tarkemmin kuvattuna, eivät laita myyntiin. Jos itse tällä hetkellä vähänkään miettisin asunnon myyntiä, toteuttaisin sen nyt, sillä tarjolla on ostajien varsin poikkeava välitön huomio.

Vinkki: Jos kohde on ollut jo jonkin aikaa myynnissä ilman oikeanlaista kiinnostusta, on nyt ehdottomasti aika pienen välipalaverin. Palaverissa myyjän ja välitystoimiston kannattaa ”nostaa kissa pöydälle” ja käydä läpi myynnin haasteet ja miettiä yhdessä miten myyntiä voisi tehostaa. Toki jos toimeksiantosopimus on päättymäisillään, näkemystä asiaan voi pyytää myös täysin toiselta välitystoimistolta. Jokaiselle kohteelle löytyy kyllä ottajansa, ainakin teoriassa.

Markkinakatsauksen on laatinut:

Tiedonlähde markkinakatsaukseen:

  • etuovi.com
  • hintaseurantapalvelu.fi
  • VILLA LKV kiinteistönvälitys
JAA:

Mikä blogi?

Blogissa kiinteistönvälitysliike VILLA LKV käy läpi asuntokaupan ajankohtaisia aiheita ja esittelee mielenkiintoisia poimintoja myyntiin tulleista kohteista.

Kiinnostuitko palvelustamme?

Lisää Artikkeleita

© VILLA OY LKV

p. 050 321 0014 | [email protected] | Mustanlahdenkatu 17, 33210 Tampere