Kerrostalo 2h+kk

Peltokatu 25-27, Tammela, Tampere

Hinta
234 000 €

Koko
54.5 m²

Vuosi
1970

VILLA LKV – Asuntounelmia | Unelma-asuntoja – Kaupunkiasumista loistosijainnilla Tammelantorin kupeessa.

Tämän tilavan kaksion pohjaratkaisu on erittäin onnistunut ja näin ollen kaikki neliöt on otettu tehokkaasti käyttöön. Asunnon pintamateriaalit ja laitteet ovat jo aikaa nähneet, mutta siistit. Pesuhuone on saneerattu putkiremontin yhteydessä. Huoneisto sijoittuu rakennuksen ylimpään 7/7 kerrokseen.

Asunto Oy Peltokullervo on omatonttinen ja vakavarainen yhtiö, jonka osakkaat saavat nauttua maltillisista asumiskuluista. Taloyhtiö on varsinainen kunnossapidon malliesimerkki. Näin ollen rakennukseen on suoritettu aina ajallaan tarvittavia korjauksia ja parannuksia. Näistä mainittakoon merkittävimmät; putkiremontti, julkisivu- ja parvekesaneeraus, sähkönjakelujärj. -saneeraus sekä lämmöntalteenoton asennus. Voimme hyvillä mielin todeta taloyhtiön lukeutuvat Tammelan alueen parhaimmistoon.

Sijainti on keskeinen, mutta kuitenkin mukavan rauhallinen. Läheltä löytyy muun muassa Tammelantori ja kattava tarjonta muita palveluita. Kaupin ulkoilumaastot. Tampere-talo, Yliopiston keskustakampus ja rautatieasema ovat myös kävelyetäisyydellä.

Asunto on heti vapaa, joten tutustu tarkemmin ja ihastu

LISÄTIEDOT:
Esittelypyynnöt ja muut tiedustelut ensisijaisesti yhteydenottolomakkeella, kiitos.

JAA:

Yhteystiedot
Jaakko Puisto

Kohdenumero21949767
Sijainti
  • Tammela
  • Peltokatu 25-27
  • 33100
  • Tampere
TyyppiKerrostalo
HallintamuotoAsunto-osakeyhtiö
OmistusmuotoOma
Huoneistoselitelmä2h+kk
Asuinpinta-ala m²54.5 m²
Yhteensä m²54.5 m²
Pinta-alan perusteYhtiöjärjestyksen mukainen, isännöitsijäntodistuksen mukainen
Kerros7
Kerroksia7
Rakennusvuosi (päättynyt)1970
Käyttöönottovuosi1970
VapautuminenHeti

Velaton hinta234 000 €
Myyntihinta215 961,84 €
Velkaosuus18 038,16 €
Yhtiövastike250,71 €
Rahoitusvastike135,63 €
Hoitovastike115,08 €
Vesimaksu
  • oma mittari
Lisätietoja maksuistaVesimaksuennakko 20,00 euroa/kk/hlö (tasaus vuosittain). Kiinteistöliittymämaksu 3,85 euroa. Muita mahdollisia maksuja: Autopaikanvuokra/kylmäpaikka 11,00 euroa/kk, autopaikan vuokra/ulkop. 85,00 euroa/kk, autosähköpaikan vuokra 22,00 euroa/kk, autotallin vuokra/iso 95,00 euroa/kk, autotallin vuokra/pieni 85,00 euroa/kk. Saunamaksu 13,00 euroa/kpl.

Sauna
  • taloyhtiössä sauna
HissiTaloyhtiössä on hissi
Asuntoon kuuluu
  • kaapeli-tv
YleiskuntoTyydyttävä
EnergialuokkaC2007
Lämmitysjärjestelmän kuvausKauko

Asunnon tilat ja materiaalit
  • Pääasiallinen rakennusmateriaali: muu
Katto
  • Tasa
  • Huopa
Keittiön kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laminaatti
  • Seinämateriaalit: kaakeli, maalattu
  • Työtaso: laminaatti, muu
  • Liesi: sähköliesi
  • Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laatta
  • Seinämateriaalit: kaakeli
  • Varusteet: suihkukaappi, pesukoneliitäntä, wc-istuin, suihku, peilikaappi
  • Saneerattu 2015 pyhtiön putkistosaneerauksen yhteydessä.
Olohuoneen kuvaus
  • Lattiamateriaalit: laminaatti
  • Seinämateriaalit: tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
  • Lukumäärä: 1
  • Seinämateriaalit: maalattu, tapetti
Säilytystilojen kuvaus ja lisätiedotJokaiseen huoneistoon kuuluu yhtiöjärjestyksen mukaan talouskellarit ja ullakkokerroksessa olevat säilytyskomerot

Taloyhtiön nimiAsunto Oy Peltokullervo
Isännöitsijän yhteystiedotKiinteistö-Tahkola Tampere Oy
Taloyhtiöön kuuluu
  • urheiluvälinevarasto
EnergialuokkaC2007
(Taloyhtiön) Rakennukseen tehdyt korjaukset ja remontit1992 saumaus. 1998 ikkunat uusittu. 2002 talo B vesikate uusittu, lukkojen sarjoitus. 2004 lämmönvaihdin talo A/lämpökeskus, A- ja G-portaiden saunojen kunnostus. 2006 B-talo lämpökeskus ja termostaattiventtiilit. 2007 A-talon (myös G) termostaattien vaihto/lämmönsäädin/paisuntajärjestelmä. 2008 ylimpien tuuletusparvekkeiden kattaminen. 2009 B-talon saumaus. 2010-11 julkisivu- ja parvekesaneeraus, A-talon kattopinnoitteet. 2012 rappukäytävien tutkavalaisimet. 2013 Ekonor lämpövahti. 2013-2015 vesi- ja viemärijohto sekä sähkönjakelujärj. -saneeraus. 2015 IV-kanavien puhdistus. 2016 LTO-asennus.
Tiedossa olevat tulevat korjaukset/remontitHallituksen kunnossapitotarveselvityksen mukaisesti seuraavalle viidelle vuodelle: 2021-2025 hissien modernisointi/uusiminen. 2021-2025 lukitusjärjestelmän päivitys. 2021-2025 piha-alueen saneeraus. 2021-2025 huopakatteen uusiminen.
Tontin pinta-ala9859,2 m²
Tontin omistusOma

Lisätietoa palveluistaOhjeita esittelyyn tulevalle: Muistathan ylläpitää hyvää käsihygieniaa ja vältät lähikontaktia muiden asiakkaiden kanssa. Mikäli koet, että teillä tai jollakin perheenjäsenellä on flunssan oireita, peruthan viipymättä varaamasi esittelyn. Kiitos :)