0400126677
jaakko.puisto@villalkv.fi
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV • Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV • Kaupanvahvistaja
Olen ollut mukana VILLA LKV:n toiminnassa sen ensimetreistä alkaen – vuodesta 2013, jolloin avasimme ovet ensimmäisen kerran. Tällä hetkellä vastaan yrityksemme myynnin johtamisesta ja toimin lisäksi Maanmittauslaitoksen määräämänä julkisena kaupanvahvistajana.
Olen sitoutunut alan korkeimpaan asiantuntemukseen: ylemmän kiinteistönvälittäjän (YKV) tutkinnon suoritin vuonna 2019 ja laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) pätevyyden jo vuonna 2014. Yli kymmenen vuoden kokemus alalta on tuonut varmuutta ja näkemystä erilaisista
asuntokaupan tilanteista – niin uudistuotannosta ja käytetyistä asunnoista kuin omakotitalokiinteistöistäkin. Olen saanut hoitaa lukemattoman määrän kauppoja, tinkimättömällä ammattitaidolla ja asiakkaan etu aina edellä.
Vuonna 2022 Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) myönsi minulle ansiomerkin tunnustuksena pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä kiinteistönvälitysalalla.
Jos etsit asiantuntevaa, täsmällistä ja luotettavaa välittäjää, autan mielelläni. Ota yhteyttä ja katsotaan, miten voin olla avuksi.
Saat Jaakolta asiantuntevan hinta-arvion helposti ja täysin ilman sitoumuksia. Arviokäynti on maksuton, kestää noin 30–60 minuuttia ja sovitaan joustavasti sinulle sopivaan ajankohtaan.
Täytä lomake ja lähetä – Jaakko ottaa sinuun yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä sopiakseen arviokäynnin ajan. Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia.
Tietosi käsitellään turvallisesti ja luottamuksellisesti. Lisätietoa löydät Tietosuojaseloste »
Maksuton arviokäynti on helppo ja turvallinen tapa aloittaa. Arvioimme kotisi markkina-arvon ja käymme läpi, miten myynti kannattaa toteuttaa. Ilman sitoumuksia.
Parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi käytämme evästeitä ja vastaavia teknologioita tallentaaksemme ja hyödyntääksemme laitetietoja. Näiden avulla voimme mm. parantaa sivustomme toimivuutta, personointia ja analytiikkaa.
Voit hyväksyä kaikki evästeet tai hallita suostumustasi tarkemmin. Valintasi eivät vaikuta olennaisesti sivun keskeisiin toimintoihin.