fbpx

Tarina

Ajatus huippuluokan kiinteistönvälitystoimistosta syntyi muutama vuosi ennen Villan ovien avaamista. Kari Salminen oli työskennellyt alalla jo noin kymmenen vuoden ajan erään arvostetun tamperelaisen kiinteistönvälitystoimiston vastaavana ja tuona aikana hänelle oli kertynyt kokemusta sadoittain, ellei jopa tuhansittain erilaisista asuntokaupoista.

Mikä tahansa ei riittänyt ja tämän myötä palvelun toimintamallin ja brändin suunnittelutyöhön satsattiin välitysalalle totuttua enemmän. Melkein kaksi vuotta ”pöytälaatikossa” muotoaan hakeneen yrityksen oli aika nähdä päivänvalo keväällä 2013.

Tästä lähtien toimistomme on ollut laadukkaan ja etenkin lupauksensa lunastavan kiinteistönvälityksen suunnannäyttäjä.

Vaikka kaikki on valmista ja toimivaa, emme tyydy olemassa olevaan, vaan haluamme jatkuvasti kehittää palveluamme. Yhdistelemme rohkeasti olemassa olevaa toimintamallia ja uusia ideoita, oppien koko ajan jotain uutta. Modernissa taiteessa tätä kutsutaan nimellä;

"work in progress"

PERUSTAJA | TOIMITUSJOHTAJA